torstai 3. maaliskuuta 2011

Ajan polut esiraativaiheessa!

Ajan polut -vaihtoehtohistorianovellikilpailun osallistumisaika on päättynyt ja esiraati on parhaillaan työn touhussa. Lopulliseen määräaikaan mennessä kilpailuun saapui 86 tekstiä, hieman alle 1200 liuskaa luettavaa. Jatkoon valitaan noin 20 novellia, joista tuomaristo valitsee voittajat.

Esiraadin muodostavat kisan sihteeri Leila Paananen, kisan tiedottaja Pasi Karppanen, poliittisen historian opiskelija Juho Osanen ja yleisen historian opiskelija Virpi Luoma Turun yliopistosta.

Kuten jo aiemmin tällä sivulla mainittiin, sääntörikkomuksia oli lähetetyissä teksteissä runsaasti (esimerkiksi nimimerkki saattoi puuttua kokonaan, monesta tekstistä ei ollut kolmea kappaletta ja niin edelleen). Yhtään novellia ei niiden takia kuitenkaan hylätty.

Tulokset julkistetaan Finncon-Animecon-tapahtumassa, joka järjestetään Turussa 15.–17.7.2011. Voittajille ilmoitetaan sijoituksesta etukäteen.

Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnea kilpailuun!