maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ajan polut -kirjoituskilpailu ratkennut!

Ajan polut -kirjoituskilpailun palkinnot jaettiin Finncon-Animecon 2011 -tapahtumassa Turussa sunnuntaina 17.7.

Kilpailuun lähetettiin 86 novellia, kaikkiaan hieman alle 1200 sivua tekstiä. Tekstien keskipituus oli 13 sivua, mutta merkille pantavaa on, että mukana oli paljon hyvin lyhyitä tekstejä. Yksi sijoittuneista teksteistä on vain kaksi liuskaa pitkä.

Sijoittuneissa kirjoittajissa oli mukana jo alla kannuksensa ansainneita nimiä, mutta myös täysin uusia tuttavuuksia. Jakotilaisuuden jälkeen järjestetyssä paneelikeskustelussa kävi ilmi kyseessä olleen monelle ensimmäinen kirjoituskilpailusijoitus.

Historian käänteet, joita kirjoittajat käyttivät spekuloinnin lähtökohtana, sijoittuivat laajalle aikaskaalalle, Suomen kirjoitetun historian alusta viime vuosien tapahtumiin. Tekstit eivät kuitenkaan jakautuneet tasaisesti, vaan painottuivat selkeästi muutamaan historian vaiheeseen.

Jos laskuista jätetään pois Suomen ristiretket ja Nuijasota, ei Ruotsin vallan aikaan sijoittuneita vaihtoehtohistorioita juurikaan ollut, eikä esimerkiksi yhtään spekulaatiota Ruotsi-Suomen hallitsijoiden vaihtoehtoisista elämänkohtaloista. Henkilöhistoriallisia vaihtoehtoja oli mukana muutama, ja jonkinasteisena yllätyksenä myös muutama urheiluhistoriallinen spekulaatio.

Toisen maailmansodan käänteet olivat sen sijaan vahvasti edustettuna. Näitä oli teksteistä liki viidennes, lähes yhtä paljon kuin niitä tekstejä, joiden vaihtoehtohistoriallinen avainkohta sijoittuu ennen 1900-luvun alkua. Toinen ennalta arvattava suosikkikohde olivat kansalaissodan käänteet. Yksi kirjoittajien suosikkiteema olivat niin ikään dystopiakuvaukset, joita oli mukana runsaasti.

Merkille pantavaa on myös, että ”huteja” eli tekstejä, jotka menivät tavalla tai toisella ohi kilpailun teeman oli mukana niin ikään neljännes, mikä on merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi Nova-kirjoituskilpailussa. Myös muotoseikkojen noudattamisessa oli huomattavasti enemmän lipsumista kuin Novassa.

Esiraati, jonka muodostivat sf/f-kriitikko Pasi Karppanen, yleisen historian opiskelija Virpi Luoma, poliittisen historian opiskelija Juho Oksanen ja sf/f-aktiivi Leila Paananen valitsivat kisaan lähetetyistä teksteistä jatkoon 17 novellia. Näistä Pasi Karppasen, kirjailija Juha-Pekka Koskisen ja tutkija Mari K. Niemen muodostama tuomaristo valitsi voittajat.

Kilpailun finaalivaihe oli erittäin tiukka. Tuomarit päätyivätkin lopulta nostamaan ensimmäiselle sijalle kolme erilaista ja ansiokasta tekstiä. Myös toinen sija päätettiin jakaa. Tulosten selvittyä oli yllätys, että kahden ensimmäiselle sijalle nostetun, mielipiteitä jakaneen novellin takaa paljastui sama kirjoittaja.

Tulokset

1. jaettu palkinto, 200 euroa
Jotta taidat suomen kielen
Jussi Katajala, Espoo

1. jaettu palkinto, 200 euroa
Presidentin elokuut
Jussi Katajala, Espoo

1. jaettu palkinto, 200 euroa
Uusi maailma
Anne-Mari Halonen, Masku

2. jaettu palkinto, 100 euroa
Sankariäidin häpeä
Jaakko Poikonen, Helsinki

2. jaettu palkinto, 100 euroa
Toven menestysreseptit
Sirpa Kalliokoski, Nokia

Kunniamaininta, 50 euroa
Kun aamuun astuimme myrskyistä yön
Markku Rajala, Vantaa

Kunniamaininta, 50 euroa
Kyllä kansa tietää
Martti Punkeri, Uusikaupunki

Kunniamaininta, 50 euroa
Railoja
Karla Malm, Helsinki

Kunniamaininta, 50 euroa
Tyttö joka muutti maailmanhistoriaa
Hanna Myllys, Järvenpää

Tämän lisäksi kilpailun finaaliin pääsivät seuraavat tekstit. Kilpailun järjestäjät haluavat korostaa, että kuten aina kirjoituskilpailuissa, myös nyt tuomariston kokoonpano vaikutti suuresti kärjen koostumukseen. Jokainen kirjoittaja voikin olla ylpeä jatkoon pääsystään.

Anarkiaa Karjalassa
Joutsenriipus
Kuolleen miehen kengät
Lyhty
Maanmies
Puhtaat valkeat hiihtolegendat
Tahko
Varamies

Sijoittuneista sekä finaalivaiheeseen päässeistä novelleista kootaan antologia. Tekstin julkaisusta antologiassa sovitaan kunkin kirjoittajan kanssa erikseen.

Kilpailun sihteerinä toimi Leila Paananen ja tiedottajana Pasi Karppanen. Kisan järjestivät Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ja Suomen tieteiskirjoittajat ry.

Järjestäjät kiittävät WSOY:n kirjallisuussäätiötä, jonka tuki mahdollisti kisan.

Kiitokset kuuluvat tämän lisäksi myös kaikille kisan järjestämistä edesauttaneille, niin esiraadille, tuomareille kuin luonnollisesti kirjoittajillekin.

Lisätietoja:
ajanpolutkilpailu@gmail.com



Ajan polut -kärkeä yhteiskuvassa. Kilpailun tuomari Pasi Karppanen, Anne-Mari Halonen, Jussi Katajala, Jaakko Poikonen, Markku Rajala ja Karla Malm.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ajan polut palkintojenjako 17.7.2011

Ajan polut -kirjoituskilpailun tulokset ovat pitkän puurtamisen jälkeen selvillä. Finaali oli erittäin tasainen ja tekstien kesken käytiin tiukka loppukiri. Kirjoittajille on tätä kirjoitettaessa ilmoitettu mahdollisesta sijoittumisesta henkilökohtaisesti.

Kirjoituskilpailun palkinnot jaetaan Finncon-Animecon 2011 -tapahtumassa Turussa sunnuntaina 17.7.2011 klo 12.00. (Mythos-Sali, Kauppakorkeakoulu). Palkinnonjaon jälkeen samassa tilassa järjestetään pienimuotoinen, kisan tuloksia käsittelevä paneli.

Lisätietoa Finncon-Animecon 2011 -tapahtumasta ja muun muassa ohjelmakartat löytyvät osoitteesta:


http://2011.finncon.org/joomla/fi/ohjelma/okartat


Tervetuloa!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ajan polut tuomaristovaiheessa!

Ajan polut -kilpailun esiraati on saanut urakkansa päätökseen. Kisaan lähetettiin kaikkiaan 83 tekstiä, yhteensä hieman alle 1200 liuskaa, joista esiraadin seulan läpi jatkoon valikoitui 17 tekstiä.

Tuomaristo, jonka muodostavat kisan tiedottaja Pasi Karppanen, kirjailija Juha-Pekka Koskinen ja tutkija Mari K. Niemi, valitsee finalisteista voittajat. Tulokset julkistetaan Finncon-Animecon 2011 -tapahtumassa, joka järjestetään Turussa 15.–17.7.2011.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Ajan polut esiraativaiheessa!

Ajan polut -vaihtoehtohistorianovellikilpailun osallistumisaika on päättynyt ja esiraati on parhaillaan työn touhussa. Lopulliseen määräaikaan mennessä kilpailuun saapui 86 tekstiä, hieman alle 1200 liuskaa luettavaa. Jatkoon valitaan noin 20 novellia, joista tuomaristo valitsee voittajat.

Esiraadin muodostavat kisan sihteeri Leila Paananen, kisan tiedottaja Pasi Karppanen, poliittisen historian opiskelija Juho Osanen ja yleisen historian opiskelija Virpi Luoma Turun yliopistosta.

Kuten jo aiemmin tällä sivulla mainittiin, sääntörikkomuksia oli lähetetyissä teksteissä runsaasti (esimerkiksi nimimerkki saattoi puuttua kokonaan, monesta tekstistä ei ollut kolmea kappaletta ja niin edelleen). Yhtään novellia ei niiden takia kuitenkaan hylätty.

Tulokset julkistetaan Finncon-Animecon-tapahtumassa, joka järjestetään Turussa 15.–17.7.2011. Voittajille ilmoitetaan sijoituksesta etukäteen.

Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnea kilpailuun!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Ajan polut -väliaikatiedote

Ajan polut -kilpailuun lopulliseen deadlineen on puolitoista kuukautta, joten kirjoittamisaikaa on vielä hyvin. Esiraati on kuitenkin aloittanut jo urakkansa ja lukee alkuperäiseen, marraskuun lopun määräaikaan mennessä kisaan lähetettyjä tekstejä.

Tekstejä saapui ensimmäiseen määräaikaan mennessä 39 kappaletta, ja lähetettyjen novellien keskipituus oli 12 sivua. Merkillepantavaa on, että mukana on yllättävänkin paljon lyhyitä, jopa parin sivun tekstejä. Kun ottaa huomioon, että Novan 20 sivua pidetään pituudeltaan sf/f-kirjoittajien taholta usein liian rajoittavana, tuntuu siltä, että kisa on tavoittanut fandomin lisäksi kiitettävästi myös muut kirjoittavat piirit.

Tätä johtopäätöstä tukee myös kirjavuus sääntöjen noudattamisessa. Novaan osallistujat ovat vuosien saatossa oppineet käytännöt asiallisen käsikirjoituksen tekemiseksi, mutta ilmeisesti ohjeet ovat tulleet monelle tämän kisan osanottajalle vastaan ensimmäistä kertaa. Useampiakin tekstejä lähetettiin kisaan ilman nimimerkkiä tai yhteystietokuorta, monia ainoastaan yhtenä kappaleena, ja muidenkin sääntöjen noudattamisessa on ollut lipsuntaa.

Puhtaiden teknisten sääntörikkomusten pohjalta jatkosta ei kuitenkaan ole karsittu yhtään tekstiä. On todennäköistä, että kun kisakutsua on välitetty eteenpäin, osa säännöistä on pudonnut matkalla. Kisaan osallistumista harkitsevia kehotetaan joka tapauksessa lukemaan säännöt huolella läpi.

Monelle kirjoittajalle tuntuu myös olleen epäselvää se, mitä vaihtoehtohistorialla tarkoitetaan ja yllättävän iso osa kisaan toistaiseksi lähetetyistä teksteistä on tavalla tai toisella ”huteja”. Niissä ei toisin sanoen pysty hyvällä tahdollakaan löytämään vaihtoehtohistoria-yhteyttä tai yhteys Suomen historiaan puuttuu.

Moni kirjoittaja näyttää niin ikään unohtaneen, että täyttääkseen kaunokirjallisuuden vaatimukset olisi novellissa oltava myös juoni. Pelkän vaihtoehtoisen maailman esittely ei vielä täytä novellin tunnusmerkkejä.

Kannattaa muistaa, että historia on laaja kenttä. Iso osa kisaan tähän mennessä lähetetyistä teksteistä tarttuu ilmeisimpiin Suomen lähihistorian dramaattisiin käänteisiin ennalta-arvattavin tuloksin. Vaihtoehtohistorioiden ei myöskään aina tarvitse liittyä kokonaisen kansakunnan kohtaloon. Monesti pienemmän mittakaavan henkilöhistorialliset ajatusleikit ovat aivan yhtä kiinnostavia ja vaikutuksiltaan kauaskantoisia.

Kisan järjestävät kiittävät tekstinsä toistaiseksi lähettäneitä ja toivovat osallistumista myös niiltä kirjoittajilta, jotka ovat toistaiseksi epäröineet tarttua aiheeseen.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Ajan polut -kilpailun deadlinea siirretty!

Johtuen vähäisestä kilpailuun lähetettyjen tekstien määrästä on deadlinea päätetty siirtää kahdella kuukaudella eteenpäin. Lisäaikaa on toivottu myös kirjoittajien taholta, ja syyksi muun muassa mainittu Nanowrimon osuminen juuri deadlinea edeltävälle kuukaudelle. Kilpailun oli määrä alun perin umpeutua marraskuun lopussa, eli uusi deadline on 31.1.2011.

Kisaan jo tekstinsä lähettäneet voivat toimittaa novellista uuden version, mikäli kokevat lisäajan asettavan kirjoittajat eriarvoiseen asemaan. Tällöin kirjoittajan tulee kuitenkin käyttää samaa nimimerkkiä ja merkitä selkeästi kyseessä olevan tekstin uusi versio. Myös uuden version lähettämiseen pätevät alkuperäisessä kisakutsussa esitetyt säännöt.

Jos kisaan osallistuminen on siis siintänyt mielessä, mutta aikaa tuohon ei ole aiemmin ollut, kannattaa viimeistään nyt tarttua toimeen. Alkuperäinen kisakutsu löytyy alta.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Ajan polut -kirjoituskilpailu käynnistyy!

Suomen Tieteiskirjoittajat ry. ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry. julistavat kaikille avoimen vaihtoehtohistorianovellien kirjoituskilpailun ”Ajan polut”.

Vaihtoehtohistoria on science fictionin alalaji, joka spekuloi historiassa tapahtuneilla muutoksilla sekä niiden kuvitelluilla vaikutuksilla. Millaisessa maailmassa eläisimme, jos jokin asia historiassa olisi tapahtunut toisin? Kyseessä on science fictionin kentässä jo pitkät perinteet omaava, mutta Suomessa vähemmän harrastettu genren alalaji.

”Ajan polut” -kirjoituskilpailussa haetaan vaihtoehtohistoria-novelleja, jotka käyttävät lähtökohtanaan Suomen historian käänteitä. Kisassa haetaan kaunokirjallisesti korkeatasoisia tekstejä, ei siis esimerkiksi esseitä. Tekstien tulee täyttää kaunokirjalliset vaatimukset, sen ohella että ne avaavat uusia näkökulmia Suomen historian käännekohtiin.

Kilpailun tuomareina toimivat kirjailija Juha-Pekka Koskinen, tutkija Mari K. Niemi ja sf/f-kriitikko Pasi Karppanen. Tuomaristolla on apunaan esiraati, joka valikoi jatkoon menijät tuomaristolle. Kilpailun palkintoihin on varattu 1000 euroa, jonka tuomaristo jakaa haluamallaan tavalla.

Kilpailuun lähetettävien tekstien tulee olla alkuperäisiä ja ennen julkaisemattomia koskien sekä paperi- että verkkojulkaisuja. Kilpailutekstien kieli on suomi. Novellit tulee postittaa 30.11.2010 mennessä kolmena kappaleena osoitteeseen ”Ajan polut” -novellikilpailu, PL 538, 20101 Turku. Kilpailutöitä ei palauteta.

Tekstien tulee olla kirjoitettu joko tietokoneella tai kirjoituskoneella A4-arkeille ja vain yhdelle puolen arkkia. Rivejä arkilla saa olla korkeintaan 30 rivivälin ollessa vähintään 1,5. Fonttikoon on oltava lukukelpoista (n. 12 pts), marginaalit joka reunasta vähintään 2 cm. Tekstien enimmäispituus on 25 liuskaa annetuin asetuksin.

Kisaan osallistutaan nimimerkillä. Nimimerkin avulla kirjoittajien henkilöllisyys pysyy salassa esiraatilaisilta ja tuomareilta. Kisaan saa osallistua useammalla kuin yhdellä novellilla, mutta kunkin novellin kanssa tulee käyttää eri nimimerkkiä.

Omat yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) kirjoitetaan paperille, joka suljetaan kirjekuoreen A. Kirjekuoren päälle kirjoitetaan nimimerkki, jolla osallistuu, sekä osallistuvan novellin nimi. Novelli ja kirjekuori A laitetaan kirjekuoreen B, joka lähetetään edellä mainittuun osoitteeseen.

Sivut on numeroitava siten, että samassa yhteydessä käy ilmi myös novellin sivujen kokonaismäärä (esim. 1/12, 2/12 jne.) ja novellin nimi. Lisäksi jokaiseen sivuun tulee merkitä nimimerkki, jolla ko. novelli osallistuu, sekä novellin nimi.

Rivimääriin, marginaaleihin ja tekstin luettavuuteen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä esiraati tai tuomaristo saa hylätä ohjeiden vastaisesti kirjoitetun tekstin. Kirjoittamisen helpottamiseksi voi käyttää valmista tekstipohjaa.

Voittajat julistetaan maaliskuussa 2011, ja tuloslista julkaistaan kilpailun www-sivuilla. Palkituille asiasta ilmoitetaan erikseen. Mikäli kilpailu kerää kylliksi laadukkaita tekstejä, on ne tarkoitus julkaista omana antologianaan.

Kirjoittajille, joiden tekstien julkaisemisesta antologiassa ollaan kiinnostuneita, ilmoitetaan asiasta kuukauden kuluessa tulosten julkistamisesta. Kisan järjestäjillä on teksteihin käyttöoikeus antologiassa, eikä niitä saa julkaista muualla sitä ennen, mutta muut oikeudet teksteihin pysyvät kirjoittajilla.

Kilpailu on saanut tukea WSOY:n kirjallisuussäätiöltä.

Lisätietoja:
http://ajanpolut.blogspot.com/
ajanpolutkilpailu@gmail.com