lauantai 18. joulukuuta 2010

Ajan polut -väliaikatiedote

Ajan polut -kilpailuun lopulliseen deadlineen on puolitoista kuukautta, joten kirjoittamisaikaa on vielä hyvin. Esiraati on kuitenkin aloittanut jo urakkansa ja lukee alkuperäiseen, marraskuun lopun määräaikaan mennessä kisaan lähetettyjä tekstejä.

Tekstejä saapui ensimmäiseen määräaikaan mennessä 39 kappaletta, ja lähetettyjen novellien keskipituus oli 12 sivua. Merkillepantavaa on, että mukana on yllättävänkin paljon lyhyitä, jopa parin sivun tekstejä. Kun ottaa huomioon, että Novan 20 sivua pidetään pituudeltaan sf/f-kirjoittajien taholta usein liian rajoittavana, tuntuu siltä, että kisa on tavoittanut fandomin lisäksi kiitettävästi myös muut kirjoittavat piirit.

Tätä johtopäätöstä tukee myös kirjavuus sääntöjen noudattamisessa. Novaan osallistujat ovat vuosien saatossa oppineet käytännöt asiallisen käsikirjoituksen tekemiseksi, mutta ilmeisesti ohjeet ovat tulleet monelle tämän kisan osanottajalle vastaan ensimmäistä kertaa. Useampiakin tekstejä lähetettiin kisaan ilman nimimerkkiä tai yhteystietokuorta, monia ainoastaan yhtenä kappaleena, ja muidenkin sääntöjen noudattamisessa on ollut lipsuntaa.

Puhtaiden teknisten sääntörikkomusten pohjalta jatkosta ei kuitenkaan ole karsittu yhtään tekstiä. On todennäköistä, että kun kisakutsua on välitetty eteenpäin, osa säännöistä on pudonnut matkalla. Kisaan osallistumista harkitsevia kehotetaan joka tapauksessa lukemaan säännöt huolella läpi.

Monelle kirjoittajalle tuntuu myös olleen epäselvää se, mitä vaihtoehtohistorialla tarkoitetaan ja yllättävän iso osa kisaan toistaiseksi lähetetyistä teksteistä on tavalla tai toisella ”huteja”. Niissä ei toisin sanoen pysty hyvällä tahdollakaan löytämään vaihtoehtohistoria-yhteyttä tai yhteys Suomen historiaan puuttuu.

Moni kirjoittaja näyttää niin ikään unohtaneen, että täyttääkseen kaunokirjallisuuden vaatimukset olisi novellissa oltava myös juoni. Pelkän vaihtoehtoisen maailman esittely ei vielä täytä novellin tunnusmerkkejä.

Kannattaa muistaa, että historia on laaja kenttä. Iso osa kisaan tähän mennessä lähetetyistä teksteistä tarttuu ilmeisimpiin Suomen lähihistorian dramaattisiin käänteisiin ennalta-arvattavin tuloksin. Vaihtoehtohistorioiden ei myöskään aina tarvitse liittyä kokonaisen kansakunnan kohtaloon. Monesti pienemmän mittakaavan henkilöhistorialliset ajatusleikit ovat aivan yhtä kiinnostavia ja vaikutuksiltaan kauaskantoisia.

Kisan järjestävät kiittävät tekstinsä toistaiseksi lähettäneitä ja toivovat osallistumista myös niiltä kirjoittajilta, jotka ovat toistaiseksi epäröineet tarttua aiheeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti